Miten kaksi vuotta voi mennä niin nopeasti? Miten tuokin pikkuinen on jo tuollainen... ronttimus ihanus.

Tässä on pojan perheen uusi jäsen, Milla. Ei arkaillut yhtään, vaan kiipesi heti syliin. Tai itseasiassa jalan ja sohvanreunan väliin päiväunille. Kolokisu.

Reipas pikkuinen.

Tuli mieleeni, että luulekohan pieni että hänen nimensä "Oooiih"? Poika totesi lakonisesti, että todennäköisemmin "Ei!"

Naapurin Vauhtimato oli meillä yökylässä. Hyvin viihtyi, kun neiti rapsutteli ja hellilelli aina kun hän tarvitsi.

Kisua harmitti ainoastaan kiinni oleva huoneeni ovi (allergia...) ja ötökkäverho keittiön ikkunassa. (Kuka sen on sanonut, että on tarkoitettu vain pienille ötököille...?)

Naapurin Karvinenkin teki vihdoin tuttavuutta kun grillailtiin pihalla, syynä taisi tosin olla pari katkarapua, joita hänelle tarjoilin. Seuraavalla grillauskerralla herra tuli taas toiveikkaana kärkkymään. Katkiksia ei ollut, joten tuo näykkäisi sormesta (ei lujaa). Ja sitten yritti pöydälle monta kertaa. Päätyi aina neidin syliin. Purisi ja kehräsi siinä sitten.

Näitä paprikoita ei ostettu syötäväksi. Ne on malleja, kotiläksyjä. Tai oli. Kyllä ne lopulta päätyivät chicken curryn joukkoon.

Mentiin alkukeväästän teinineidin kanssa piirustus- ja maalauskurssille, jossa opetus on suomeksi ja venäjäksi. Ihanaa. Neiti taiteilee, minä kuuntelen ja yritän puhua venäjää.

En murise enää tuota piirtämistä, opettajakin uskaltaa jo nauraa räpellyksilleni (siis oikeasti, sivuprofiilista puuttuu puoli takaraivoa...).

Tuon kuvan perspektiivi on ihan liian vaikea minulle, ajattelin harjoitella tällä:

Siis kuvasta katsoen, paprikathan on jo syöty.

Kiva fiilis siellä on. Ja neiti on monta kertaa saanut kommentin Ozen harasoo (oikein hyvä).

Kuvassa on kinkku-feta-pinaatti -piirakka, joka tehtiin yhdessä teinineidin kanssa. Salaiset vinkit:  pohjaan käytettiin kolmen juuston ruokakermaa, täytteen joukkoon smetanaa... Nam!!!

Tänään kuulin ensimmäisen kerran lintujen visertävän. Varma kevään merkki?

Ehkä ei vielä.

Räystäistä roikkuu vaarallisia jäälippoja. Yritin omiani ikkunani yläpuolelta kopistella alas, ei onnistu vielä, ovat aivan umpijäässä.

Kunhan tulee plussaa, pelastan kadullakulkijat ainakin muutaman metrin matkalta.

Meille tuli pojalta muutamaksi päiväksi hoitoon ölliäinen. Hamsteri, jonka nimi on Tatti.
Minisellainen, valkoinen ja hirmu vilkas.

Sillä on iso häkki, mutta ostan sille juoksupyörän (jos poika antaa luvan). Ei se täällä muuten voi juosta, karkaa vielä lattialle ja vanhan puutalon koloihin...

Söpö otuskainen se on, juu, silittelin sitä ja nyt allergiat kutittaa. Damn!

ps. (tai edit)

Juoksupyörää ei kuulemma voi ostaa, koska ne on suunniteltu normaalihamsuille, ei miniölliäisille, joilla menee selkä.

Tehtiin Tatille sitten temppurata olkkarin pöydälle ja yritettiin ottaa kuvia.

Tatti yritti soittaa kotiin. (Kuva tärähti kun se on niin nopee.)

Ja toisessa otoksessa Tatti jatkoi jo matkaa. (Pöydän reunan yli lattialle... Kuvaajalle tuli kiire...)

Nyt on lainaa kaikki, sekä teksi että kuva.
Kreditit kummassakin mainittu.

Eli merenpohjassa Meritähti
tuhat tonnia vettä yllä.
- Minä jaksan kyllä,
sanoi Meritähti.
- On terävät sakarat,
ja litteät pakarat
ja paineenkestävät kakarat!

Kirsi Kunnas, WSOY 1991