Uusi lettupannu on ihana!

1509387.jpg

Perjantaina tein blinejä, tai oikeastaan linnejä sillä aitoon venäläiseen reseptiin ei kuulu rasvaton maito ja rypsiöljy. Mutta paistuivat kuin unelma, syötiin smetanan ja mädin kanssa.

Lauantaina piti sitten kokeilla tavallisia lettuja, nam.

1509386.jpg

Pakkasesta löysin pinaattia, joten sitä sitten puolikkaaseen taikinaan. Sunnuntaina kokeilin paistaa röstiperunan tapaisia, siis raastettua perunaa ja sipulia, ei oikein onnistunut. Pitää vielä tuota juttua jalostaa...

Pinaattilettujen ja rösti(höh)perunoiden seuraksi tein sokerivoisuolattuja keitettyjä porkkanoita Tetran ohjeen mukaan.

Maanantaina piti ne sunnuntaiset sokeri-ah-ihanat porkkanat laittaa soseeksi ja kokeilla porkkanalettuja. Taikinaan laitoin vajaa puolet graham täysjyväjauhoja, kun alkoi hirvittää tämä yletön vaalean jauhon käyttö.

Puolet taikinasta kokeilin tavallisiksi letuiksi, puolet porkkanoiksi. Tavallisista tuli hiukan paksuja, osa taikinasta on vielä jääkaapissa, katson auttaisiko huomiseen muhittaminen (tattarijauho ainakin vaati lepoajan, ehkä graham myös).

Porkkanaletut onnistui hienosti, neiti on huomenna menossa kavereiden kanssa keskustaan ja sen jälkeen leffaan, ei ehdi syömään, ehdotin että ottaisi porkkanalettusia evääksi mukaan.

Mitäköhän vielä lettupannulla voisi tehdä? Paistaa kananmunia, jauhelihapihvejä... Hmmm...

Tämä tällä erää täältä kokeilukeittiöstä.