Tiistaina Ylellä alkoi neliosainen sarja Kotiopettajattaren romaani, BBC:n tuottama. Katsottiin se eka osa tytön kanssa. Ihan hyvin oli ohjattu, vanha tarina, henkilöhahmot vaan tuntuivat jotenkin liian silotelluilta. Kartanonherran rumuudesta puhuttiin (käsikirjoituksen mukaan tietenkin) ja näyttelijä oli ihan ok brittimies. On noita pahempiakin nähty.

Luin Kotiopettajattern romaanin muutama vuosi sitten kesämökillä, löysin vintiltä repaleisen vanhan painoksen. Eihän sitä muuten voikaan lukea kuin juuri noin. Hurmaava, hurmaava.

Ja kuinka monta romanttista kirjaa onkaan kirjoitettu saman kaavan mukaan. Halppispokkareista Harlekiinit ja muut, mutta myös kovakantiset kirjailijat. Esim. Victoria Holt käyttää samaa kaavaa teoksissaan, muuttaa vain ajan, paikan ja muutamat detaljit.

Perusrakennehan menee suurinpiirtein näin:

- lähtökohtana nuori nainen elämänsä murrostilanteessa
- hän joutuu / pääsee / ajautuu uuteen tilanteeseen / paikkaan, joka pelastaa hänet ahdingosta
- nainen rakastuu tietäen / tietämättään pelastajaansa, joka on häntä vanhempi
- rakastaa - ei rakasta -leikki, johon kuuluu kolmas osapuoli
- rakastavaiset löytävät toisensa, mutta kohtalo - tai joku muu ulkopuolinen henkilö tai asia - puuttuu peliin
- kaikki on mennyttä kunnes tapahtuu jotain yllättävää ja pari saa toisensa

Siitä vain kirjoittelemaan rakkausromaaneja, konsepti toimii, eri variaatioihin tarvitaan vain mielikuvitusta.

Niin, jokainen Bond-leffakin noudattaa tiettyä samaa kaavaa, jonka muuten sanotaan olevan peräisin eräältä venäläiseltä tutkijalta, joka on perehtynyt kansansatuihin. Arkkityypit mm. suuri vihollinen, sankari, matkaan lähettäjä. Tapahtumat: pieni suurta vastaan, epäonnistuminen kaksi kertaa, voitto kolmannella... Kuulostaako tutulta? Tätä voisi jatkaa. Ja jatkankin taas.