Avalonin usvat on yksi niistä kirjoista, jonka luen uudestaan ja uudestaan. Keväästä asti olen halunnut taas lukea sen, mutta muuton jälkeen hyllystäni löytyy enää vain kahdessa osassa julkaistun painoksen osa 2. Samoin on käynyt Sinuhe egyptiläiselle ja Anna Kareninalle, niistäkin vain kakkososat. Ykköset lienee kellarissa...

Äitini luota löytyi Avalonin usvat yhtenä kappaleena, järkälemäisenä tiiliskivenä. Tai ei löytynyt, se putosi kaapin hyllyltä äidin päähän kun hän etsi Trangiaani.  Puhuin juuri täräyksen aikaan puhelimessa hänen kanssaan, eli löysikö kirja minut vai minä sen?

Nyt tuo lähes 900-sivuinen opus on repussani muiden retkeilyvarusteiden kanssa. Teltan kupeessa tai rantakalliolla on aikaa lukea ja pohtia taas kerran kirjan herättämiä ajatuksia.

Kirjasta löytyy myös bloginimeni innoittaja, Igraine. Toukovalkeiden jumalattaren Grainnéen mukaan nimetty, Avalonin saaren ylipapittaren Vivianen ja britannian Merlinin tytär, Uther Pendragonin vaimo. Kirja ei kerro vain Igrainesta, päähenkilönä ja kertojana on hänen tyttärensä.

Igrainen kohtalo on kerrottu ensimmäisten 150:n sivun aikana, siitä alkaa tarina hänen lapsistaan Morgainesta ja Gwydionista - joista myöhemmin käytettiin nimiä Morgan le Fay ja kuningas Arthur.

Disneyn Miekka kivessä lumosi minut jo lapsena, sen jälkeen Pyöreän pöydän ritarit, Graalin malja, Excalibur,  Avalonin saari ja Äiti Jumalatar papittarineen on lumonnut minut.