Sunnuntai alkoi ihanan kauniina ja aurinkoisena. Join rauhaisat aamukahvit, jonka jälkeen siivoilin leppoisasti. Taivas meni hiukan pilveen, mutta katselin ulkona olevan ihan hyvä kävelyilma. Soitin ystävättärelleni ja pyysin häntä iltapäiväkävelylle, samalla voisi käydä äänestämässä. Sovimme treffit loppuiltapäiväksi, ruoka piti tehdä ennen.

Kello läheni sovittua aikaa ja ystävättäreni saapui, hirvittävän räntäsateen saattelemana. Mutta sovittu mikä sovittu, lähdettävä oli. Siinä sitten rämmimme huiveihin ja myssyihin kietoutuneina sateenvarjot käsissä päiväkävelylle. Kansalaisvelvollisuus tuli suoritettua, sitten kauppaan ja litimärkinä lumiukkoina naapurikuppilaan lukemaan vielä viikonloput juorut iltapäivälehdistä. Sitten kotiin.

Olin päivällä päättänyt vaihtaa yhdelle kukkaparoistani suuremman purkin ja ostin kaupasta multaa. Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä purkin vaihto pihalla, mutta kävi se keittiössäkin tiskialtaassa. Lannoitetta vielä huomenna, saa nähdä jos se vaikka alkaisi kukkia taas.

Jokohan kannattaisi laittaa auringonkukansiemenet ikkunalaudalle? Niitä voisi sitten taimina laittaa tuonne pihalle kasvamaan. Huomaa, että on kevättä rinnassa, vaikka räntää sataakin.

Nyt peittojen alle Umberton Econ kirjan kanssa.

Ps. Kotikummitus avasi taas oven, lieneekö vaalitulokset kiinnostaneet...