Kirjoitushanat ovat olleet kiinni, nyt innostuin jo toiseen bloggaukseen tänään. Taisi Tetran kannustus auttaa!

Tetra kirjoitti ihanasti blogissaan ajan pysähtymisestä tai eteenpäin vierimisestä (meinasi jo melkein toivotella ensi vuotta!). Tässä lainaus yhdestä hänen lauseestaan:

"Loppuje lopuks, eihä mittää muut aikkaa o olemas ko tää nykyhetki. Menneisyys on muistoi ja tulevaisuus on mielikuvitust, ei sitä oo kukkaa elän."

Ja ryntays kirjahyllylle. Kirkkoisä Augustinus (354-430 jKr) pohti samoja asioita:
"....on kolme aikaa: menneen nykyisyys, nykyisen nykyisyys ja tulevan nykyisyys. Sillä nämä kolme ovat jollakin tavalla sielussa, muualla niitä ei näe. Menneen nykyisyys on muisti, nykyisen nykyisyys on havainto ja tulevan nykyinen odotus."

Tuota lausetta olen pohtinut pitkään ja hartaasti monesti. Muisti, havainto ja odotus.

Miksiköhän sitä niin usein odottaa jotain, hiostavaa hellettä helpottavaa ukkosta, tilipäivää tai ikkunalaudalla olevan auringonkukan kukkimista?

Odotus ottaa ihan liian usein vallan elämästä.  Ikään kuin tuleva vapauttaisi jostain olevasta. Nykyhetkestä. Miksi siitä pitäisi vapautua, jos kaikki on hyvin?

Auringonkukkanikin ikkunalaudalla orvokkien keskellä vaan kasvaa, kasvaa ja kasvaa. Sitä pitää katsella nyt, kohta se on katolla asti enkä näe sen kukintaa... (Ellen kiipeä katolle, saattaapi vaan olla melko kuuma, peltiä kun on.) 

Lainaus löytyi Esa Saarisen kirjasta Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle Sokrateesta Marxiin. Augustinuksen teos Tunnustukset löytyy suomeksi käännettynä.