Ei siitä  nukkumisesta aamuyöllä mitään tullut, ei neidin eikä minun. Päässä pyöri koko ajan vaan että kunlähdetniinmuistaottaarahat. Jaonkolipputallella? Jaäläunohdaeväitäonkosullaniitätarpeeksi? Ja... Tyypillinen äitilitania. Ja neiti pomppi yhtenään milloin milläkin asialla sängystään.

Vähän jälkeen neljän totesin jotta kohta on päästävä nukkumaan, hihkaisin neidille, soitin taksin ja vein hänet pääkallonpaikalle. Siellä ne nukkui kuin toukat koteloissaan, asfaltilla makuupusseineen (pakko oli paikka käydä tarkistamassa). Neiti oli onnesta soikeana ja taksikuskilla oli hauskaa, taisi olla vaihtelua juoppokyyteihin.

Niin, jonotus johtui siis siitä, että tytöillä oli seisomapaikkaliput, mikä niiden nimi nyt on? Oli mikä oli mutta kuulemma ainoat oikeat.

Kuudelta illalla menin hakemaan reput, nyytit ja pussukat kotiin. Ja seuraamaan tunnelmaa.
Tasan seitsemältä järjestysmiehet avas ovet ja meteli oli korviahuumaava. Sellainen yhteen ääneen satapäisesti huudettu Iiiiiik!

Joku (istumapaikkalipun ostanut) mun vieressä vähän kauempana puhui puhelimessa kaverinsa kanssa:
- Missä sä oot? Ai, keskellä kasaa? Vilkuta. Nyt mä nään sut, sulla menee sellanen 45 min ett pääset sisään.

Viisi yli seitsemän tuli neidiltä tekstari: PÄÄSTII ETURIVII MELKO REUNAA!!!

Vasta siinä vaiheessa maltoin lähteä kimpsuineni ja kampsuineni pois. Nyt vaan odottelemaan onnesta puolihöperöä neitiä kotiin.